Uusia suunnitelmia

01e1fa137dcd9573705b1c0e996eaa6b2889d336d2Pirkanmaan Laulajien eteen on putkahdellut uusia haasteita tässä viime viikkoina. Nykykielenkäytössä haasteella usein tarkoitetaan ongelmia ja vaikeuksia. Niistä ei nyt kuitenkaan onneksi ole kyse.

Uudet haasteet ovat sen sijaan osoituksia siitä, että olemassaolomme ja toimintamme on huomattu laajemmin ja sitä kautta meille avautuu paremmat mahdollisuudet toteuttaa tarkoitustamme.

Toukokuussa meillä on jo aiemmin ilmoitetunmukaisesti

  • äitienpäivän aaton puistokonsertti Osmonpuistossa lauantaina 7.5. klo 15 ja
  • italialaisen laulun seminaarin päätöskonsertti Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa torstaina 26.5. klo 18.

Näiden lisäksi minulla on ilo kertoa muutamista uusista tapahtumista.

  • Sunnuntaina 29.5. klo 15 olemme järjestämässä yhdessä Raissa Palmun lauluoppilaiden kanssa konserttia Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa.
  • Kesäkuussa osallistumme Annikki OFF -kulttuuritapahtumaan. Olemme mukana keskiviikkona 8.6. ja torstaina 9.6. Haiharassa ja Kangasala-talolla järjestettävissä tilaisuuksissa, joissa nautitaan suomalaisen runouden ja siihen sävelletyn musiikin voimasta. Näistä tarkempia tietoja tuonnempana.
  • Tapahtumien yön yhteyteen on suunniteltu viime vuotiseen tapaan intiimiä kahvilakonserttia, mutta siitä enemmän tuonnempana.
  • Elokuussa saattaa vielä olla tulossa yksi yllätys, josta en kerro tässä vaiheessa enempää, koska se ei ole vielä varmaa.

Tätä kirjoittaessani sade ropisee ikkunalautaan. Auringonkin vuoro tulee vielä. Näin se kevät edistyy ja kesäkin sieltä jo kohta kurkistelee. Eino Leinon sanoin ja Oskar Merikannon sävelin:

”Jo lapset laivoja veistää,
jo karkelot kyliltä soi,
kevät laulaen lehtoja astuu
ja kumpuja kullervoi…”